Pitääpäs sitä nyt hyvänen aika uusi blogi aloittaa kun koko elämä kääntyy aivan päälaelleen. Syksyllä tulee siis lähtö tutusta ja turvallisesta(ko?) Helsingistä ja päämääränä siintää Asikkala, Salpaus ja kaksoistutkinto (hevostalouden perustutkinto + ylioppilastutkinto). Blogi tulee siis sisältämään hyvin eläinpainotteista materiaalia, koulun kanssa tuskailua ja hyvin, hyvin paljon haaveilua. 

Suurimpia haaveilun kohteita ovat tällä hetkellä koti, koira ja auto. Koti löytyy ainakin täksi opiskeluvuodeksi, here i come asuntolaelämä. Ensi kesänä sitten jännitetään uusiksi, tuleeko vaiko eikä tule asuntolapaikkaa ja "joutuuko" muuttamaan omaan kämppään. Koira löytyy kotoa, meidän pieni mammanmussukka Lilo, josta esittelyä luvassa alempana. Autoa ei löydy minkäänlaista, mutta parin vuoden päästä tulee löytymään, varmasti. Milläs sitä sitten näyttelyissä kulkisi koiran kanssa, jos ei autolla?

Tosiaan meikän on vallannut aivan älytön koirakuume viimeisten kuukausien aikana ja tuntuu että joka päivä löydän aina vaan entistä ihanamman rodun harkittavaksi. Tottakai sheltti on yksi vaihtoehto, kääpiösnautseri toinen ja viimeisimpinä kiinnostuksenkohteina ovat olleet italianvinttikoira/whippet, mudi, villakoira ja pinseri. Ei sitten yhtään erilaisempia rotuja vielä löytyisi?

Kotona koirakuumetta helpottaa siis meidän pieni shelttityttö Lilo, Deardreams Crown Princess, joka tuli meille sijoitukseen kaksi vuotta sitten. Tässä neidistä viimeisintä kuvamateriaalia kaksivuotispäivältä:

Lilo2vpo-normal.jpg

Tervetuloa syksy, olen valmis!